VANKILAOPETUKSEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT JA KEHITTÄMINEN – PROJEKTIT
Piippolan käsi- ja taideteollisuusopisto toteuttaa kahta Oulun lääninhallituksen sivistysosaston rahoittamaa vankilaopetuksen kehittämiseen tähtäävää projektia. Projektit ovat nimeltään Vakes Kainuu (S11029) ja Vakes Pohjois-Pohjanmaa (S11030).
Projektien aloituspäivämäärät ovat projektipäätösten mukaan 1.8.2009 ja ne päättyvät 31.7.2012.
Projektien tavoitteet
Projektien tavoitteina on vankilaopetuksen sisältöjen kehittäminen vankien tarpeita paremmin vastaaviksi sekä vankilaopetuksen toiminnallisten ja työvaltaisten opetus- ja opiskelumenetelmien kehittäminen. Tämän lisäksi projektien tavoitteena on edelleen etsiä ja tunnistaa vankilaopetukseen liittyviä ja esiintyviä hyviä käytäntöjä sekä kirjata ne näkyviksi. Vankilaopetuksen kehittämisen laajempana tavoitteena on osaltaan vastata vankien opiskelu- ja työllistymisedellytysten parantumiseen ja sitä kautta syrjäytymiskehityksen ehkäisemiseen, huomioimalla vankien mahdollisia ja olemassa olevia oppimisvaikeuksia heille kohdennettavassa opetustyössä, sen sisällöissä ja menetelmissä.
Projektien kohderyhmät
Projektien kohderyhmänä ovat Oulun ja Pelson vankiloissa sekä Kestilän avovankilaopetuksessa opiskelevia vankeja opettavat Piippolan käsi- ja taideteollisuusopiston opettajat sekä näiden vankiloiden vankien opetukseen kiinteästi liittyvä henkilöstö.
Projektien keskeiset toimenpiteet
- Projektien aikana kehitetään toiminnallisia ja työvaltaisia opetus- ja opiskelumenetelmiä.
- Kehitetään yhteistyömuotoja opetus- ja vankilahenkilökunnan välillä vankilaopetuksen strategian 2008- 2012 mukaisesti.
- Vankilaopetukseen liittyvien hyvien käytäntöjen etsiminen, kehittäminen ja kirjaaminen
- Toteutetaan vankilaopetukseen liittyvä julkaisu, johon on kerätty vankilaopetuksen ja ohjauksen menetelmiä, tehtäviä ja ohjeita opettajille/ohjaajille sekä hyviä toimivia käytäntöjä opetuksen toteuttamisessa vankilaympäristössä.
Projektien ohjaus
Hankkeiden toteuttaja on asettanut projekteille ohjausryhmän, jonka tehtävänä on ohjata projektitoimintaa projektipäätöksen mukaisesti sekä seurata projektien etenemisen toteutumista. Projektien etenemisestä raportoidaan rahoittajalle projektipäätösten mukaisesti.
Projektien toteuttamissuunnitelma
2009
- Projektiorganisaation rakenteen luominen: projektipäällikön nimeäminen, projektisihteerin nimeäminen, ohjausryhmän nimeäminen, aloituksen koordinointi
- Projekteihin osallistuvien opettajien ja vankilahenkilöstön valinta, ohjaus ja opastus
- Aloitusseminaari
2010
- Opetuksen, sen menetelmien ja sisältöjen kehittäminen jatkuu
- Hyvien käytäntöjen etsiminen, tunnistaminen ja kirjaaminen jatkuvat
2011
- Edellisten vuosien toiminnat jatkuvat
- Uusien kehitettyjen ja löydettyjen hyvien käytäntöjen soveltaminen käytäntöön
2012
- Vankilaopetuksen julkaisu
- Loppuseminaari
- Projektin päätös
Lisätietoja projekteista antavat
Projektipäällikkö Pertti Reiman 044 7692 324 pertti.reiman@pio.fi
Projektisihteeri Niina Tuomaala 044 7692 336 niina.tuomaala@pio.fi
|